Tänään vaelsimme Hermanillos de la Calzadasta Mansilla de las Mulasiin (24.5 km) suurimmaksi osaksi roomalaisten rakentamaa tietä. Keisari Augustuksen tiedetään kulkeneen tästä, mutta sitä hän ei tehnyt varmaankaan jalkaisin. Tätä pitkästyttävämpää reittiä Caminolla tuskin on; 17 km tasaista, suoraa, asumatonta hiekkatietä. Koko tämän vaelluksen aikana kohtasimme vain 3 vaeltajaa. Tosin näimme jäniksen ja useita lintuja huonosti kasvavia peltoja ja viljelemättömiä puuttomia alueita sisältävällä matkallamme.
Sitten meno muuttui, kun tulimme Reliogosin kylän baariin kahville. Omistaja oli varsinainen elämys. Koko baari oli sisältä ja ulkoa täynnä asiakkaiden tussikirjoituksia, lippuja ja vaakunoita, sekä lehtileikkeitä. Niissä kerrottiin, että hän on Caminon Elvis. Mies soitti kovaäänisesti 60-70-luvun musiikkia, mm CCR:n kappaleita ja tanssi ja lauloi kahvia laittaessaan. Kaikki toimet olivat varsinaista teatteria. En voinut kuin nauraa ja äimistellä moista touhua.
Kun siinä terassilla istuttiin kahvia juoden ja ihmeteltiin Patin ja ruotsalaisen Tatjanan kanssa, niin kukas tulla tupsahti pöytäämme: John Brierley, opaskirjani kirjoittaja. Hänkin on ihmemies, muisti nimeni vielä 2 pv sen jälkeen, kun olin sen hänelle kertonut edellisen kerran tavattuamme. Kun sitä ihmettelin, niin hän sanoi omaavansa valokuvamuistin. Eka kerralla, kun esittäydyin, hän sormellaan piirsi pöydänpintaan nimeni kirjain kirjaimelta. Sen jälkeen hän muistaa nimen. Olisipa minullakin sellainen lahja.
Tämä Mansilla on viehättävä ja viihtyisä pikkukaupunki, jonka kunnallista majataloa hoitaa erittäin ystävällinen Laura vapaaehtoisten avustamana. Yöpyminen maksaa vain 5 euroa ja siihen väsynyt vaeltaja sai vielä oluen, kun Laura ei voinut hyväksyä, että minä join vettä voileivän kanssa. Tässä joutuu ihmettelemään, miten rakkaudellisesti jotkin henkilöt palvelevat pyhiinvaeltajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti