Olen nyt O Pedrouzossa 20 km:n päässä Santiagosta. Huomenna (jHs) puolen päivän maissa pitäisin olla maalissa, Santiago de Compostelan katedraalissa. On vielä vaikeaa kuvitella, miltä se hetki tuntuu. Kerron aikanaan.
Olen Patin kanssa kysellyt pyhiinvaeltajilta illallispöydissä, miksi he ovat tulleet Caminolle. Syitä on lukuisia: jokin haluaa nähdä luontoa ja tutustua täkäläiseen kulttuuriin ja ihmisten tapaan elää. Jollekin tämä on haaste, josta tulee suoriutua. Joku ei tiedä, miksi on tullut tänne, mutta Camino on kutsunut. Joku on tullut tänne, kun tyttöystävä haluaa vaeltaa. Toinen on täällä siksi, että on tullut avioero tai pitkäaikainen suhde katkennut. Monille tämä on ollut pitkän ajan unelma, joka nyt on toteutumassa.
Olen kuullut, kuinka tänne on tultu siksi, että ystävä on kuollut vastikään ja se panee ajattelemaan tai siksi, että ystävä tai perheenjäsen on sairastunut vakavasti. Erään pöytäkeskustelun jälkeen kanssani tuli juttelemaan äiti, joka oli menettänyt 2 kk aiemmin 19 vuotiaan tyttärensä, joka oli ollut hänelle elämässä numero 1. Täältä hän tuli hakemaan lohdutusta miehensä kanssa ja kyselemään onko tällä tragedialla jokin tarkoitus. Hän kertoi kokeneensa lohdutusta pöytäkeskustelun perusteella, että jokaisen rukoukset kuullaan.
Monilla on elämänsä vaiheessa suuria muutoksia: opiskelu päättynyt, jäänyt työttömäksi, kyllästynyt nykyiseen työhönsä, etsii muutosta työelämäänsä tai on juuri jäänyt eläkkeelle, kuten minäkin. Kaikki me haluamme etsiä vastausta, mitä jatkossa.
Monen unelma pääsemiseksi perille on kariutunut. Terveys on pettänyt ja on pitänyt palata kotiin kesken matkan. Tien varrella on ollut kymmeniä muistomerkkejä siitä, että vaellus on päättynyt kuolemaan kesken matkan. Useimmat suomalaiset vaeltajat tietävät Jouko Tyyrin kuoleman 13 vuotta sitten 200 km:n päässä Santiagosta. Alkumatkasta näin italialaiselle Veronicalle pystytetyn muistomerkin. Jostakin syystä minulle tuli kyyneleet silmiini hänen lähtöään ajatellessa. Hän, kuten muutkin matkan varrelle jääneet ovat olleet varmaan kuollessaan onnellisia unelmaansa suorittaessaan. Tänään näin kaksi muistomerkkiä, joissa matkan varrelle jääneet olivat vain päivän matkan päässä Santiagosta pääsemättä koskaan perille. Siksi emme koskaan voi sanoa varmuudella, että huomenna teen sitä ja sitä tai olen perillä, vaan että olen perillä, jos Herra suo (jHs).
Vaeltaessaan Caminoa, suuri osa meistä on kokenut, että tämä on muihin vaelluksiin nähden poikkeavaa. On mystinen tunne siitä, että meitä ohjataan ja yllätetään. Olemme ihmeellisellä tavalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki ei välttämättä ole mennyt toivotulla tavalla, mutta juuri se on johtanut yllättävään kokemukseen. Tämän kaiken ymmärtämiseen tarvitaan lapsenmielisyyttä ja avoimmuutta nähdä normaalia laajemmin. Siihen tämä poikkeavan pitkä matka tarjoaa mahdollisuuden. Siksi tästä valtavasta kokemuksesta olen ikionnellinen.
Oksennustauti iski perässätulijalle.
VastaaPoista