Topi Caminolla: Perillä Santiago de Compostelassa

Lähdimme vaeltamaan lauantaiaamuna otsalampun valossa jo klo 6 aikaan. Huoneessa oli jälleen lahjakas kuorsaaja, joka jäi jatkamaan uniaan, mutta suuri osa huoneessa majoittuneista heräsi jo klo 5 aikaan ja valmistautui liikkeelle. Patin ja minun seuraan liittyi saksalainen Mike, joka oli vaeltanut samaa vauhtia St. Jean Pied de Portista lähtien.

Mieleni oli hieman hämmentynyt. En tuntenut suurta riemua perillepääsemisestä, kuten jotkin vaeltajista näyttivät kokevan. Minulle Caminolla vaeltaminen, tapahtumat, kohtaamiset ja ajatukset, joista olen kertonut blogissani olivat kuitenkin se suurempi juttu kuin perillepääseminen.

Katedraali näkyi jo kaukaa, eikä enää tarvinnut seurata keltaisia ohjausnuolia ja simpukan kuvia. Sen eteen meitä tuli vastaanottamaan irlantilainen Siobhan, jota tapasimme päivittäin alkumatkasta, mutta joka rakkojen vuoksi meni jonkin välin bussilla ja oli tullut perille päivää aiemmin.

Menimme vastaanottamaan Compostelamme, eli todistuksen siitä, että olimme suorittaneet vähintään 100 km:n pyhiinvaelluksen. Ylitimme vaaditun matkan 8 kertaisesti ja saimme taatusti täydellisemmän kokemuksen kuin vähimmäisvaatimukset täyttänyt.

Sen jälkeen vein rinkan lähellä olevaan albergueen ja palasin tutustumaan katedraaliin. Tietysti täytyi kiertää pyhiinvaeltajille tärkeät kohteet katedraalissa ja osallistuin klo 18 messuun. Sen jälkeen söin illallisen Patin ja hänen vaimonsa Carmelin kanssa. Mitään suuria juhlia ei siten vietetty. Katuvarren terassilla ja kaduilla tapasin Troyn, Danielin, Waltherin, Marien, Gilbertin ja muita vaelluksen aikana tutuksi tulleita. Asiaan kuului, että onnittelimme toisiamme halauksin.

Yöllä minulla oli vatsavaivoja, niin että piti käydä oksentamassa. Liekö ollut syynä, ettei vatsa sietänyt turhan suurta ja punaiseksi jäänyttä pihviä? Ruokailussakin pitäisi säilyttää kohtuus, eikä syödä välttämättä lautasta tyhjäksi, kuten kotona opetettiin. Niinpä tämä päivä sujuu lähes paaston merkeissä ja lepäillessä vaatimattomassa hotellissa, jonne aamupäivällä siirsin tavarani.

Merkittävin tämän tapahtuma oli ilman muuta klo 12 messuun osallistuminen. Katedraali oli tupaten täynnä väkeä ja onnistuin saamaan istuinpaikan pyytämällä tiivistämään. Messun alussa kerrottiin, minkämaalaisia ja mistäkin lähtöpaikasta aloittaneita pyhiinvaeltajia oli eilen päässyt perille. En ymmärrä espanjaa, mutta olin kuulevinani, että siellä mainittiin myös yksi St. Jean Pied de Portista aloittanut suomalainen.

Kuoro lauloi erittäin kauniisti ja se varmaan kosketti niin paljon, että ehtoollisen jälkeen kyyneleet tulivat silmiini alkaessani ymmärtää, kuinka onnellinen olenkaan ollut vaellukseni aikana ja siitä, että olin saanut vietyä sen loppuun.

Messun loppuhuipennus oli, kun keskikupolista narun varassa riippunut valtavan suuri suitsutusastia sytytettiin ja pantiin heilumaan valtavassa kaaressa. Olin sijoittunut siten, että pääsin näkemään koko komeuden täydessä laajuudessaan. Tämä kuuluisa perinne johtuu siitä, että keskiaikana pyhiinvaeltajat haisivat niin pahalta tultuaan Santiago de Compostelaan, että täytyi keksiä jokin keino, että vaeltajat ja papit pärjäisivät pyörtymättä hirveässä hajussa.

Tänä iltana tapaan vielä Patin ja Carmelin ja annan Patille muistoksi ja hänen huomisen 59-vuotissyntymäpäivänsä lahjaksi kirjan, jossa kuvin ja sanoin kerrotaan tärkeimmät kohteet ja alueet, joiden kautta kuljettiin. Illalla valmistelen jäähdyttelyvaellusta Finisterre/Fisterraan. Matkaa sillekin kertyy ainakin 89 km. Nyt vielä klo 19 aikaan voin pahoin, joten katson aamulla, pidänkö vielä toisen lepopäivän.