Majataloelämää; ihanat kuorsaajat

Olen majoittunut albergeissa, jotka ovat pyhiinvaeltajille rakennettuja yhdistysten, luostarien, kuntien tai yksityisten ylläpitämiä majataloja. Huoneessa majoittuvien määrä on vaihdellut 5-110 henkilöön. Yöpyminen maksaa 6-10 €.

Jalkineet ja sauvat jätetään niille varatuille paikoille makuutilojen ulkopuolelle, muuten huoneessa olisi sietämätön haju. Suihkuissa on ollut lämmintä vettä. Toisinaan suihkukoppeja ei ole eroteltu miesten tai naisten kesken. Toisinaan kummillakin on omat tilansa.

Makuupaikan saa tulojärjestyksessä. Jos maksaa hieman enemmän, pääsee pienempään huoneeseen. Nyt olemme Patrickin ja Connorin kanssa 8 hengen huoneessa. Aluksi luulimme, että kävi hyvä tuuri, kun saimme hyvän huoneen. Sitten ilo vaihtui kauhuun, kun huoneeseen tuli italialainen nainen, joka kuorsaa hirveästi. Muutama päivä sitten Patin yö meni hänen vuokseen pilalle. Eilen ranskalaiset Patrick ja Hevre riemuitsivat, kun tämä leidi joutui toiseen huoneeseen. Vaikka yhteistä kieltä ranskalaisten kanssa ei löydykään, tässä asiassa pääsimme yhteisymmärrykseen. Pitää varmaan ottaa yöksi unilääkettä, että saisi jonkinlaisen levon. Toki kuorsaajia löytyy muitakin, mutta tämä on erikoistapaus.

Illallinen nautitaan joko albergessa tai läheisessä ravintolassa. Kolmen lajin kohtuullinen ateria juomineen (vesi tai viini) maksaa 9-12 €. Aamiainen albergessa, jos on saatavilla, maksaa 3.50 €, muualla 4-5 €. Lisäksi kävellessä tulee nälkä ja tarvitsee syödä lounasta ja juoda päiväkahvit. Näin päivän majoitus- ja ateriakustannukset ovat 30-35 €.

Kävellessä tulee hiki ja vaatteita joutuu pesemään päivittäin yleensä nyrkkipyykkinä, usein kylmällä vedellä. Tänään hanasta tuli jopa tulista vettä. Sitten pyykki kuivatetaan narulla tai huoneessa, jos ulkona sataa.

Tänään tulimme lähelle Burgosin kaupunkia Agesin kylään. Matkalla nousimme vuorille, jossa kasvoi mäntyjä, koivuja ja kanervia. Pyökit olivat vasta pikkusilmuissa. Metsässä nakutti tikka ja lauloi satakieli. Oli kuin olisi kulkenut Suomessa. 

Korkealla vuoristossa kevät oli vasta alussaan ja puut lehdettömiä.

Hieman alempana maasto ja luonto olivat kuin Suomesta, mäntyjä, koivuja, kukassaan olevia kanervia, tikkoja nakuttamassa ja satakieliä laulamassa.

Vaatimattomalta näyttävä majatalo Agasissa.

Kanoja katedraalissa ja töhräysfestivaalit

Santo Domingo de la Calzada on kuuluisa siitä, että sen katedraalissa pidetään eläviä kanoja. Pitihän sitä ihmettä käydä katsomassa. Tarina kertoo, että viatonta poikaa syytettiin petollisesti varkaudesta ja tuomittiin hirtettäväksi. Pojan vanhemmat menivät siitä huolimatta Santiago de Compostelaan ja paluumatkallaan he havaitsivat, että poika roikkui yhä hengissä. Pyhä Santo Domingo oli tehnyt sen ihmeen. Vanhemmat menivät tuomarin luokse, joka oli juuri syömässä ja pyysivät, että hän vapauttaisi pojan, joka on yhä hengissä. Tuomari sanoi, että poika on yhtä kuollut kuin kukko, jota hän on syömässä. Samassa kukko hyppäsi lautaselta alkoi kiekumaan. Poika vapautettiin välittömästi hirrestä. Tämän tapahtuman vuoksi kylä sai nimekseen Santo Domingo de la Calzada ja sen katedraaliin laitettiin kanahuone.

Illalla kaupungissa oli festivaali, jossa lapsilla ja nuorilla oli käsissään siniväripullot ja pensselit. Niillä he töhrivät toistensa kasvot ja vetivät viivoja myös aikuisten kasvoille. Soittokunta juhlisti tapahtumaa liikkuen kaduilla ja katedraalissa. Väkeä oli suuret määrät liikkeellä ja kaikilla oli hauskaa. Sain olla varovainen, etten tullut töhrityksi. Minulle jäi arvoitukseksi, mistä juhlasta oli kyse.

Myöhään illalla Patin poika Connor saapui majataloon. Yöllä heräsin, kun kivat Sanna ja Sami pakkasivat ja lähtivät takaisin Suomeen. Olin hyvästellyt heidät jo illalla.

Tänään tulin La Riojasta Kastilian ja Leonian autonomiselle alueelle Burgosin provinssiin. Kastiliassa on oma kielensä, kuten monella muullakin itsehallintoalueella. 

Kulkiessani mietin kärsimiäni kipuja, jotka ovat liittyneet häpeään, heikkoon itsetuntoon ja jännittämiseen. Ehkä jossain vaiheessa olen valmis kertomaan näistä vaikeista tunnoistani.

Kaksi kanaa katedraalissa. Tästä kännykän kuvasta ei saa selvää, mutta uskokaa pois, että siellä ylhäällä ne ovat.

Kastilian ja Leonin itsehallintoalueen merkki.

Elän unelmani keskellä

Olen saanut elämältä paljon, paljon enemmän kuin osasin nuorena unelmoida. Minulla, pienviljelijän pojalla, ei ollut mahdollisuutta käydä lapsena kouluja kansakoulua enemmän. Nyt en voi kuin ihmetellä, miten minua on johdatettu askel askeleelta eteenpäin. Olen saanut opiskella vanhempana, saanut hyviä työpaikkoja, mutta ennenkaikkea olen saanut minulle parhaiten sopivan, rakkaan aviopuolison ja kolme ihanaa tytärtä. Puolison vankkumaton tuki on antanut mahdollisuuden nauttia tästä vaelluksesta täysin sydämin.

Puhuessani vuosi sitten työpaikkani koulutuspäivässä suosittelin lukemaan Paolo Coelhon kirjan Alkemisti. Siinä nuori espanjalainen paimen Santiago pyrkii kohti unelmaansa, aarretta, joka hänelle oli unessa näytetty. Monien vaiheiden ja pettymysten jälkeen Santiago saapuu viimein Egyptiin, jossa tietytä paikassa hänen pitäisi löytää aarteensa. Pahimmalla pettymyksensä hetkellä, kun rosvo vei hänen kaikki varansa, eikä hänen kaivamassaan kuopassa ollut mitään, hän sai kuulla rosvolta, että älä usko näkyihin. Tämä oli nähnyt unessaan, että Espanjassa, erään raunioituneen kirkon pihassa puun juurella oli aarre, mutta että hän ei usko, että siellä olisi mitään. Silloin Santiago tajusi, että rosvo oli unessaan nähnyt juuri saman paikan, jossa hän oli nähnyt unensa. Santiago palasi puun juurelle, kaivoi ja löysi suuren aarteen. Valtavan elämänkokemuksensa lisäksi hän sai Fatiman, johon oli matkalla rakastunut.

Paolo Coelho pyrkii sanomaan kirjassaan, että meidän tulisi pyrkiä kohti unelmaamme, eikä jättää pyrkimystämme kesken, vaikka kohtaamme ylitsepääsemättömiäkin esteitä tiellämme. Muussa tapauksessa meistä saattaa tulla katkeroituneita, loppuun palaneita ja jäädä ilman meitä varten varattua onnea. Kerroin eilen tästä kirjasta Patille ja kerroin, että tämä vaellus on ollut unelmani vuosikausia ja nyt elän tätä unelmaani todeksi. Vaellan vielä 4 viikkoa, enkä voi ennalta arvata, mitä kaikkea tulen kohtaamaan. Tämänastinenkin on jo ollut mahtavaa.

Eilen kuljimme La Riojan lukemattomien viinitarhojen läpi. Tänään puolestaan vastaamme tuli valtavan laajoja viljapeltoja. Olin poiminut netistä laulun: Dirty old town sanat ja nyt lauloimme sen kahdesti. Minä muistivihosta ja Pat ulkoa. Kyllä meillä on ollut hauskaa. Minulla alkaa olla kohta englannissani irlantilainen Corkin aksentti. Sanon jo sujuvasti: ou jeah. Tänä iltana tänne Santo Domingo De Calzadaan saapuu Patin poika vaeltamaan isänsä kanssa muutaman päivän ajaksi ja annan heidän vaeltaa kahdestaan. Aikomukseni on levätä 3 päivän päästä Burgosissa, joten en tiedä, tulenko vielä vaeltamaan Patin kanssa.

La Riojan valtavaa viininviljelysalutta.Uskomattoman kauniita aamuja Caminolla.

Auringon nousu 25.4.

Jälleen uusi kylä odottamassa vierailuamme.

Käärme vaanii pyhiinvaeltajankin tiellä.

Viinitarhat ovat muuttuneet viljapelloiksi.

Maineeni kulkee edelläni

Tänään tapasin matkani varrella toisen suomalaisen, hämeenlinnalaisen Marjukan. Ensimmäisen oli tamperelainen Anu, joka asui Irlannissa. Sattumalta kuulin Marjukan kertovan olevansa Suomesta. Olipa mukava vaihtaa ajatuksia suomeksi siitä, miksi on tällä vaelluksella.

Marjukka, nuori opiskelija, kertoi, että hän oli kuullut minusta useammalta vaeltajalta, mm. kahdelta suomalaiselta, joita itse en ole vielä edes nähnyt. On hämmästyttävää, että vaikka Marjukka oli minun edelläni ja liikkuu lyhyempiä päivämatkoja, tieto vaeltamisestani caminolla etenee minua itseäni nopeammin. Johtuneeko se siitä, että hiljainen, murtaen englantia puhuva suomalainen viettää vapaa-aikaansa minua vilkkaampien irlantilaisten, USA-laisten, kanadalaisten ja hollantilaisten seurassa.

Tänään tuli käveltyyyä hyvässä säässä 30 km Logronoon saakka. Samalla siirryimme Navarran maakunnasta La Riojaan, joka on kuuluisa viineistään. Nyt jalat alkavat jo tottua vaellukseen. Liitän mukaan muutaman kuvan iloksenne.

Pyhiinvaeltajat auringon noustessa.

Jätimme Navarran taaksemme ja saavuimme viineistään kuuluisaan La Riojan maakuntaan.

Matkan varrella oli lukuisia suojapaikkoja paikallisille. Liekö erityisesti paimenille tarkoitettuja?

Viinilähde janoiselle vaeltajalle

Kiertelin eilen illalla Estellan kauniita kapeita katuja ja törmäsin festifaalikulkueeseen, jossa riitti ääntä. Välillä pidettiin kovaäänisen kautta puhetta, jota yleisö aktiivisesti kommentoi, välillä ammuttiin paukkupistooleilla. Mukana oli myös aasi. Juhlittiin kuulemma viimeistä pääsiäispäivää.

Jatkoin keskusaukiolle mennäkseni kirkkoon, mutta se oli tupaten täynnä, jopa niin, että juhlapukuihin pukeutuneita miehiä oli kymmenittäin ulkopuolella. Mikä juhla siellä lienee ollutkaan?

Aamulla lähdimme liikkeelle jo ennen seitsemää. Sää oli jälkeen miellyttävän puoliaurinkoinen. Ihailimme kumpuilevaa maastoa, vuoria, kukkuloita, mäkiä, laajoja peltoja, joilla viljeltiin monia eri viljalajeja, oliiveja ja viinipuita.

Irachessa tulimme paikkaan, jossa viinin valmistaja Bodegas oli valmistanut kulkijalle viinilähteen. Talon seinässä oli kaksi hanaa. Toisesta tuli vettä ja toisesta viiniä. Kumpikohan tuote oli suositumpaa? Ei maistunut lainkaan hassummalta. Mitenkähän Suomessa toimisi ilmainen viinilähde ilman ongelmia?

Päädyimme 20 km:n kävelyn jälkeen Los Arcosiin ja majoituimme pienehköön 30-paikkaiseen majataloon. Puolet majoittujista on jo tuttuja, mukana kaksi kovaa kuorsaajaa. Onneksi on korvatulpat!

Festifaalijuhlijoita Estellan kadulla.

Ayeguin pikkukylä aamuauringossa.

Viinilähde janoiselle pyhiinvaeltajalle.

Tällaisessa maisemassa sielu lepää.

Laulellen Estellaan

Aamu oli yllättäen kirkas ja kylmä. Autojen ikkunat olivat jäässä ja kaupungin yllä oli sumua. Olin illalla kävelyllä Puente la Reinan kapeilla keskiajan kaduilla ja ajattelin, kuinka onnekas olenkaan. Tällaisia pikkukaupunkeja turisti ei näe matkoillaan.

Lähdimme Patrickin (Pat) kanssa kävelemään klo 7.15, vähän myöhässä normaalista. Koska minulla oli oikein mukava fiilis, ehdotin Patille, että ruvetaan laulamaan. Hänpä yllätti ja lauloi minullekin tutun laulun: Dirty old town. Käykääpä kuuntemassa netistä, jos se on mahdollista. Sitten minä lauloin: Soi kunniaksi luojan, hän jatkoi toisella irlantilaisella laululla, sitten minä Porilaisten marssin ja Tuol on mun kultani, jne. Viimeksi laulettiin vuoron perään Piippolan vaaria (Old McDonald's). Olipa mukavaa!

Pat sai yllätyksekseen tiedon, että hänen vanhin poikansa tulee isänsä kumppaniksi muutaman päivän ajaksi. Siihen saakka vaellan varmaan hänen kanssaan. On hienoa nähdä, miten hyvä suhde hänellä on lapsiinsa. Mietin, että minun olisi pitänyt panostaa enemmän lapsiini, vaikka meillä onkin hyvät välit.

Kuljimme pitkin kumpuilevaa maaseutua. Pelloilla oli vehnä-, herne-, ja papuviljelmiä, sekä viinitarhoja ja oliivipuita. Peltojen reunoilla kasvaa villeinä monenlaisia kukkia. Välillä otimme valokuvia. Tämä oli oikein hyvä ja rento päivä. Mukavaa oli kulkea puolipilvisessä poutapäivässä.

Majoituimme Estellassa kunnalliseen majataloon, johon tuli paljon tuttuja. Illalla menemme porukan kanssa syömään pyhiinvaeltajien illallinen, Menu del Peregrino. Se käsittää alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan, sekä ruokajuoman, maksaen n. 10 €.

Ennen ruokailua katselen kaupunkia ja käyn messussa, mikäli se alkaa 18 maissa. Näissä kiitollissa tunnelmissa päätän raporttini tältä päivältä kuvien kera.

Puenta la Reinan komea silta, jonka varjo heijastuu veteen.

Puenta la Reinan katuja.

Kumpuilevia maisemia matkalla Estellaan.

Matkatoverini Patrick (59 v).

Ensimmäinen sadepäivä

Oikein iloista pääsiäistä Puente la Reinasta. Täällä meinaa unohtua, miten merkittävästä päivästä on kyse. Ortodoksit ovat meitä opettaneet sanomaan: Kristus nousi kuolleista, johon vastataan: Totisesti nousi.

Aamu Pamplonassa alkoi sateisena. Puin CoreTex vaatteet ylleni ja rinkalle sadesuojan. Aamiaisen jälkeen lähdin irlantilaisen Patrickin kanssa vaellukselle. Patrickin poika Ian lähti Pamplonasta takaisin työhönsä ja Patrick kysyi, jos hän voisi kävellä minun kanssani. Se sopi minulle, vaikka toisaalta ehkä vähän harmittelin, että joudun luopumaan tietynlaisesta yksityisyydestä. Hänen kanssaan juttu kuitenkin luisti hyvin, joten toistaiseksi kaikki on OK. Jos jossain vaiheessa naama rupeaa ärsyttämään, hän varmaan ymmärtää hyvin, jos lähden jatkamaan yksin. Kuvassa on matkakumppanini keskiajan pyhiinvaeltajia kuvaavan monumentin vierellä.

Sateen vuoksi kengät tulivat painaviksi, kun savi tarttui niiden pohjaan, mutta se ei haitannut kulkua, olipahan vaihteeksi kotoisampi olo viileässä. Seuraavissa kuvissa on tämän päivän näkymiä ja minä itsekin polulla. Näkymät olivat tänään enemmän peltoja ja kyliä kuin metsää.

Nyt alkaa ilmestyä ensimmäiset ongelmat jalkoihin. Molemmissa jaloissa on yksi tulehtunut varvas. Tietää kynsien lähtöä. Viime kesänä menetin karhunkierroksella 7 kynttä, joten tämä ei ole uutta. Kaikilla vaeltajilla tulee olemaan jotain ongelmia. En minäkään tule olemaan poikkeus.

Olemme Puente la Reinassa Santiago Apostol majatalossa. Olisi ollut varmaan parempiakin paikkoja. Mutta kyllä tässä yhden yön pärjää. Jännä juttu, että paikan suosittelija tuli myöhemmin tänne, mutta ei jäänytkään yöksi. Tutusta joukosta tänne ei tullut ketään muuta. On vähän yksinäinen olo. Täytyy siis tutustua uusiin vaeltajin. Saattavat olla mukavia. Tämä vain osoittaa, että täälläkin saattaa urautua. 

Pamplonassa

Lauantai 19.4 iltapäivä. Tänään vain 15 km. Mahtava tunne jatkuu. Kävellessäni lauloin ja nautin. Välillä luonto oli kuin karhunkierroksella joen rantaa kulkiessani. Loppumatka oli esikaupunkialuetta. Majapaikka on katedraalin vieressä, johon tänään tutustun ja myös vanhaan kaupunkiin. Yhdessä huoneessa on 70 henkeä. Tulijat sijoitetaan peteihin samassa järjestyksessä kuin he tulevat.

Olen ystävystynyt matkalla jo lukuisaan määrään pyhiinvaeltajia. Kuljemme suunnilleen samaa tahtia ja usein näen tuttuja majataloissa. Parhaiten juttu luistaa irlantilaisten, amerikkalaisten, saksalaisten ja hollantilaisten kanssa, kun on yhteinen kieli englanti. Kovasti kuitenkin yritetään kommunikoida espanjalaisten, italialaisten ja korealaisten kanssa. Viime yönä alapuolelleni majoittui suomalainen Anu, joka asuu Irlannissa. Kaikki ovat toisilleen ystävällisiä ja auttavat toisiaan.

Kulkiessani eilen rukoilin, että voisin tällä matkalla olla jollain tavoin joillekin avuksi. Tähän pyyntöön vastattiin melkein välittömästi. Naapurisänkyyn majoittui saksalainen nainen, jolla oli paha rakko jaloissa. Neuvoin avaamaan rakon ja annoin Compeed laastarin. Illallisen jälkeen minut pyydettiin irlantilaisen miehen luokse, jonka sormissa oli paha kramppi. Olin kertonut edellisenä iltana ruokapöydässä, että käytän tällaisia ongelmia vastaan magnesiumia. Mies oli neurokirurgi ja unitutkija ja oli oikein kiitollinen, kun annoin pari Mg tablettia. Näistäkin pienistä teoista tuli hyvä mieli. Kenties joskus tarvitsen itse apua ja saan sitä joltain laupiaalta samarialaiselta.

Pamplonassa on noin 200000 asukasta. Se on meille tuttu juoksusta härkiä pakoon katuja pitkin. Pyhiinvaeltajalle se on turhan vilkas ja hälisevä. Vanha kaupunki olisi mielenkiintoinen kohde kaupunkilomalaiselle.

Ensimmäisessä kuvassa esimerkki lukuisista silloista, joita tänään ylitin. Toisessa kuvassa Pamplona toivotti tervetulleeksi. Liitän mukaan kuvan katedraalista ja härkäjuoksumonumentista. Palaan taas matkan kuvaukseen, kun internet yhteys on saatavissa. Huomenna vaellus suuntautuu Puente la Reinaan. Tähän saakka sää on ollut liiankin hyvä, yöllä pakkasen rajalla, mutta lämpeni nopeasti auringon paisteessa päälle 20:n asteen. Nyt sää muuttuu kylmemmäksi ja sateisemmaksi, mikä on normaalimpaa

Pyreneiden yli Espanjaan

Ette usko, kuinka iloinen olen taivallettuani kaksi päivää. Puhelimella blogin kirjoittaminen on hankalaa, mutta yritän kuvata lyhyesti tähän mennessä kokemaani.
Saavuin keskiviikkoiltana Pyreneiden juurelle St. Jean Pied de Porttiin. Pyhiinvaeltajien toimistossa oli oikein ystävällinen vastaanotto. Nukuin 10 hengen huoneessa. Aamulla lähdin kiipeämään 300 m:n korkeudesta 1500 m:iin. Oli mahtavaa nähdä, miten matkalla siirryttiin myöhäisestä keväästä varhaiseen, jopa lumen keskelle puuttomalle alueelle. Uskokaapa, kuinka vaikuttavaa oli luonnon muuttuminen kirsikkapuiden kukinnasta leskenlehtien esilletuloon.
Olen syntynyt maalla. Maalaistalojen navetoiden tuoksu toi mieleen lapsuuden. Pelloilla oli lampaita, lehmiä, imeviä vasikoita, vuohia ja hevosia. Ylempänä vuorilla irrallaan hevosia varsoineen, taivaalla haukkoja. Ihmiset toivottelivat toisilleen hyvää vaellusta, Buen camino. Vaikka päivä oli täynnä auringon paistetta, 25 ast. ja väsyttikin loppumatkasta, se ei mieltä haitannut. Tämä oli unelman täyttymystä.

Ensimmäisessä kuvassa St. Jean-portti, josta vaellus alkoi. Toisessa kuvassa heikko otos Pyreneistä. Huipun jälkeen oli tiukka alamäki Espanjan puolelle Roncesvallesiin, jossa majoituin 110 hengen huoneeseen kerros sänkyyn yläpetille nuoren Marian viereen. Kuva huoneesta.

Illalla osallistuin pyhiinvaeltajien siunaukseen ja ehtoollismessuun. Kuvassa kirkko.

Pitkäperjantai meni samoissa tunnelmissa ja päätyi Larrasoanaan 27 km:n vaelluksen jälkeen. Mieli on yhä kiitollinen. Huomenna Pamplonaan.

Lähtötunnelmissa

Huomisaamuna koittaa siis lähtöhetki. Täytyy myöntää, että viime aikoina matka on ollut jatkuvasti mielessä. Nyt alkaa olla jo perhosia vastassa. Sain onneksi kaikki tavarat mahtumaan rinkkaan, mutta painoa tuli 10 kg. Siinä on kilo liikaa suosituksiin nähden, vaikka olen jo luopunut monesta tärkeästä varusteesta, kuten pontchosta. Toivottavasti CoreTex-vaatteet pitävät.

Testasin myös rinkan painoa, kun se on selässä. Ei tunnu raskaalta, mutta kun olen taivaltanut tuntikausia, tunne saattaa olla toinen. Tällaisessa asussa minut nähdään sateisina päivinä kävelemässä pohjois-Espanjan vaellusreittejä. Aamulla lennän ensin Flybellä Helsinkiin. Sieltä sitten Norwegianilla Tukholman kautta Pariisiin. Olen Orlyn lentokentän lähellä hotellissa yön ja varhain aamulla jatkan Air Francen koneella Biarritziin. Sieltä bussilla Bayonneen ja edelleen paikallisjunalla St. Jean Pied de Portiin, jossa kirjottaudun paikalliseen pyhiinvaeltajien majataloon ja saan ensimmäisen leimani pyhiinvaelluspassiin.

Lukuisat rakkaat läheiset ja ystävät ovat toivottaneet hyvää matkaa ja siunausta matkalle. Viime viikolla sain Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Ulla Saunaluomalta ja yli 20 ystävältä siunauksen pyhiinvaellusmatkalle. Siksi on turvallista lähteä matkalle. Unelma alkaa toteutua. Mitä kaikkea jännää, odotettua ja odottamatonta onkaan edessä...

Karkean matkareittini näet kartasta, jonka olen kopioinut Pirkko Vekkelin ja Liisa Jäppisen kirjasta: Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan.

Mitä muuten tarkoittaa Camino? Se on suomeksi Tie. Topi Caminolla tarkoittaa yksinkertaisesti Topi Tiellä. Tämä tiellä oleminen on tärkeintä. Kaikki se mitä matkalla koetaan ja miten se vaikuttaa minuun. Kukaan Santiago de Compostelan tietä vaeltanut ei palaa samana kuin on lähtenyt. Tiellä oleminen muuttaa ihmistä.

Valmistautuminen pyhiinvaellukseen

Vuosia siten televisiosta tuli ohjelmasarja, jossa 6 suomalaista vaelsi Pohjois-Espanjassa Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä. Niihin aikoihin myös eräs työtoverini vaelsi samaa reittiä. Näistä saimme vaimoni ja ystäväperheen kanssa kipinän tehdä oma vaelluksemme. Valitettavasti sairastumisten vuoksi yhteinen vaellus jäi toteuttamatta, mutta unelma jäi. Niinpä suunnitelmani on lähteä hiljaisella viikolla kohti Ranskan ja Espanjan rajalla olevaa St. Jean Pied de Portin kylää, josta pyhiinvaellukseni alkaa 17.4. aamulla ja etenee 5 viikon kuluessa lähes 800 km:n matkan kohti Santiago de Compostelaa.

Testasin viime kesänä  kuntoani kävelemällä Karhunkierroksella 90 km 4:ssä päivässä. Elokuun alku oli erittäin helteistä. Joka päivä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli vähintään 25 astetta. Koska rinkassani oli 16-17 kg painoa, hikoilu oli taattua ja vettä kului ties kuinka monta litraa päivässä. Tappiota reissusta tuli 7 menetetyn varpaankynnen verran. Jalka turposi helteessä rinkan painosta ja päivämatkoille sopivat kengät osoittautuivat liian pieniksi. Vahingosta viisastuneena ostin samanlaiset, mutta numeroa suuremmat vaelluskengät. Kuitenkin, kun tästä koetuksesta selvisin, uskallan yrittää vaeltaa läpi ns. ranskalaisen reitin 800 km.

Pyhiinvaellusmatkalla kuljetaan samanaikaisesti kahta matkaa, toisaalta kohti pyhää kohdetta, toisaalta tehdään matkaa omaan sisimpään. Tulen näkemään matkan varrella, kuinka kevät kukoistaa ja luonto muuttuu Pohjois-Espanjan ylängöillä, miten syrjäisellä maaseudulla eletään, miten elämä sykkii suuremmissa asutus-keskuksissa, miten kauniita kirkkoja, katedraaleja ja luostareita on aikojen saatossa rakennettu. Kohtaan paljon erilaisia ihmisiä: paikallisia asukkaita, vapaaehtoisia pyhiinvaeltajien majataloissa, erilaisia ja eri-ikäisiä pyhiinvaeltajia kymmenistä eri maista. Kuitenkin kaikkein tärkeintä tällä matkalla on sisäinen hiljentyminen ja rauhoittuminen. Olen elänyt mielestäni turhan kiireistä elämää. Nyt pitäisi olla aikaa pohtia omaa elettyä elämää, tulla sinuksi itsensä kanssa, rukoilla, saada sisäinen rauha ja etsiä johdatusta tulevaan. 

Pyhiinvaeltajilla on tapana ottaa kotoaan mukaan kivi, joka symboloi kaikkia niitä murheita, pettymyksiä, haavoja, täyttymättömiä unelmia ja muuta painolastia, joita elämän varrella on kertynyt. Palatessani Karhunkierrokselta ajoin Juankoskella, Savo-Karjalan rajalla olevan synnyinkotini kautta, menin "yläpiäpellolle" ja noukin sieltä kivenmurikan mukaani. Kädessä 166 gramman kivi ei tunnu painavalta, mutta kun kannan sitä 550 km:n matkan ennenkuin heitän sen erään vuoren huipulla olevan Rautaristin (Cruz de Ferro) juurelle, se saattaa lopulta tuntua yhtä suurelta kuin se näyttää olevan tuossa viereisessä kuvassa. Ristin juurelle heittämisen jälkeen saan vaeltaa loput 250 km keventynein taakoin.

Varasin matkaliput jo marraskuussa. Varusteita olen hankkinut pikkuhiljaa ja viimeisiä vielä eilen. Suurena apuna oli työtoverien ja työnantajan lahjat, jotka sain muutama viikko sitten eläkkeellejäämistilaisuudessa. Mitä varusteita siis otan mukaan? 1) Vaatteita: Core-Tex kuoripuku, katkolahjehousut, fleese ja villapita, merinovillainen kerrasto, parit alkkarit ja t-paidat, lippis ja pipo, sukkia 4 paria. 2) Kengät: vaelluskengat, jotka tukevat hyvin nilkkoja, sandaalit. 3) Dokumentit: passi, pyhiinvaeltajan passi, lompakko ja siinä rahaa ja pari luottokorttia, matkaliput, osoitteita hätätapauksia varten, matkaopas, Uusi Testamentti, Pieni pyhiinvaelluskirja, muistiinpanovälineitä. 4) Rinkka (60 l), jossa: iltareppu, poncho, rinkan kuljetuspussi lennoille, makuupussi, tyyny (ilmatäytteinen), 2 kpl pyyhkeitä, 2 kpl vesipulloja, muutamia vesitiiviitä pusseja. 5) Pesuvarusteita: saippuaa, pesuainetta, shampoo, hammasharja ja -tahna, hiusharja, kampa, parranajovälineet, aurinkovoidetta, vessapaperia, nenäliinoja. 6) Lääkkeet: reseptilääkkeet, kipulääke, magnesiumia, laastaria, compeed-laastaria, sideharsoa, antiseptivoidetta, kosteuttavaa voidetta auringon polttamaan ihoon, huulirasvaa, jalkavoidetta, voidetta lihaskipuihin ja tulehdusvoidetta. 7) Muuta tarpeellista: kävelysauvat, pikkukiikari, kamera, otsalamppu, rannekello, silmälasit, aurinkolasit, vaateripustin, pyykkipoikia, narua, korvatulpat, ruokailuvälineitä (veitsi, haarukka, lusikka, muki), purkinavaaja, monitoimilinkkari ja puhelin ja laturi, sekä kaiken lisäksi kivi. Kaikki tämä pitäisi saada mahtumaan rinkkaan ja alle 9 kg:aan. Miten onnistunee?

Matkalle lähtöön on aikaa 2 viikkoa. Pitäisi vielä opetella hieman espanjan kielen fraaseja, jotta pärjäisi yksinkertaisissa tilanteissa ja osoittaisin kohteliaisuutta paikallisille asukkaille. Teen silloin tällöin pitkiä kävelylenkkejä, etteivät ensimmäiset vaelluspäivät olisi liian raskaita tottumattomille lihaksille. Pakkaan tavarat rinkkaani. Pian olen valmis toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani.