Saavuin kotiin
sunnuntai-iltapäivällä matkasta väsyneenä ja ehkä vielä toipilaanakin
vatsataudin jälkeen. Olin ollut onnellinen toteuttaessani pitkäaikaista
unelmaani vaeltaa kohti Santiago de Compostelaa. Kuitenkin niin kuin laulussa
sanotaan: ”On ihmeen hyvä tulla kotiin”. Puolisoni Ulla oli minua vastassa
lentoasemalla ja kotiin saavuttuani tarjoili mitä mahtavimman kotimaisen
aterian: lihapyöryköitä, kalakukkoa, Brita-torttua, marjapiirasta… nam, nam! ”Muu
maa mustikka, kotimaa mansikka”!
Kuten olin ennakoinutkin, näin kuinka kevät kukoisti Pohjois-Espanjan ylängöillä, välillä palattiin vuoristossa alkukevääseen ja kun laskeuduttiin alemmas, kevät eteni harppauksin muutamassa tunnissa. Milloinkaan en ole nähnyt vastaavaa väriloistoa, mitä näin vuoristoalueilla. Näin myös, kuinka köyhillä alueilla elettiin kuin Suomessa 50-60 luvuilla ja kylät olivat autioita, kun taas Riojan viininviljelyalueilla vauraus kukoisti. Pienimmissäkin kylissä oli kirkko, suurimpien kaupunkien katedraalit olivat uskomattoman koristeltuja sisältä ja ulkoa. Erilaisia monumentteja, patsaita ja ristejä kohtasin tuon tuostakin. Kaikkialla oli havaittavissa, kuinka suuri merkitys uskonnolla on ollut Espanjassa.
Paikalliset asukkaat olivat yleensä erittäin ystävällisiä, toivottivat pyhiinvaeltajalle Buen Camino (hyvää Tietä) ja neuvoivat heti oikeaan suuntaan, jos olimme harhautumassa. Vapaaehtoiset tekivät pyyteettömästi työtä hyvinvointimme eteen majataloissa. Mikä erityisesti hämmästytti, oli pyhiinvaeltajien toinen toistaan kohtaan osoittama huolenpito. Jos jollakin oli terveysongelmia, aina oli paikalla joku, joka tahtoi auttaa. Ihmiset puhuivat myös avoimesti niistä syistä, miksi he olivat tulleet Caminolle. Tutustuin matkan aikana kymmeniin fantastisiin ihmisiin, joista jäi hyvä muisto mieleeni.
Kun vaelsin reilun kuukauden, minulla oli mahdollisuus myös sisäiseen hiljentymiseen, rauhoittumiseen ja pohdintoihin. Päällimmäiseksi jäi kiitollisuuden tunne kaikesta siitä, mitä elämässäni olen kokenut. Minulle tuli myös luja luottamus siihen, että Jumala pitää minusta hyvää huolta ja tietää joka hetki, missä olen. Hän on ajoituksen mestari ja yllättää järjestelemällä puolestani asioita. Tarvitsin lapsenkaltaiset silmät ymmärtääkseni sen.
Lähtisinkö uudelleen? Monet lähtevät - uudestaan ja uudestaan samalle vaellukselle, mikä kertoo, että Camino kutsuu lähtemään ja on valmis antamaan sisimpään jotain syvällistä, mitä muualla ei voi kokea. Minä olen onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden. Vielä en tiedä, tuleeko tämä toistumaan kohdallani, mutta suosittelen jokaista lähtemään, jolla kipinä on syttynyt. Et tarvitse vaeltaa 800 km:ia, mutta älä tyydy vaeltamaan pelkästään Sarriasta Santiagoon, sillä silloin menetät jotain oleellista.
Paluu arkeen tapahtui äkkiä. Olin maanantaiaamuna vuoteessani, kun rakennusprojektimme valvoja soitti klo 8.10 ja kysyi, missä vaiheessa mökinrakennushankkeemme alkaminen on. Sanoin, että ensi viikonlopun tienoissa kaivinkoneen pitäisi tulla sovitusti. Soitin kuitenkin heti perään kaivinkoneen kuljettajalle varmistaakseni asiaa ja hän sanoi, että kokoilee tässä tavaroitaan ja on tunnin päästä aloittamassa työt mökkitontillamme. Rakennusporukat olivat tietämättäni nopeuttaneet aikataulua. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin olin tontilla ja siellä työt olivat jo kovasti käynnissä ja ensimmäinen sorakuorma tullut. Mikäli valvoja ei olisi soittanut, olisin ihan rauhassa heräillyt uuteen päivään. Sen sijaan rakentajat olisivat ihmetelleet, että missä isäntä oikein on. Laittoiko ajoituksen mestari soittamaan valvojan niin aikaisin maanantaiaamuna?
Kiitos teille hyvät lukijat hämmästyttävästä mielenkiinnosta. Olin yllättynyt, että tilaston mukaan blogiani on käyty katselemassa kaikkiaan 4423 kertaa, mikä on keskimäärin yli 100 katselua/vrk. Jospa olen saanut kirjoittamisillani vahvistaa jonkun kutsua lähteä Caminolle.
Oma koti kullan kallis! Kesä on tullut Suomeen poissa ollessani. Näkymä keittiön ikkunasta.
Paluu arkeen maanantaina. Eipä pitkään fiilistelty.
Kuten olin ennakoinutkin, näin kuinka kevät kukoisti Pohjois-Espanjan ylängöillä, välillä palattiin vuoristossa alkukevääseen ja kun laskeuduttiin alemmas, kevät eteni harppauksin muutamassa tunnissa. Milloinkaan en ole nähnyt vastaavaa väriloistoa, mitä näin vuoristoalueilla. Näin myös, kuinka köyhillä alueilla elettiin kuin Suomessa 50-60 luvuilla ja kylät olivat autioita, kun taas Riojan viininviljelyalueilla vauraus kukoisti. Pienimmissäkin kylissä oli kirkko, suurimpien kaupunkien katedraalit olivat uskomattoman koristeltuja sisältä ja ulkoa. Erilaisia monumentteja, patsaita ja ristejä kohtasin tuon tuostakin. Kaikkialla oli havaittavissa, kuinka suuri merkitys uskonnolla on ollut Espanjassa.
Paikalliset asukkaat olivat yleensä erittäin ystävällisiä, toivottivat pyhiinvaeltajalle Buen Camino (hyvää Tietä) ja neuvoivat heti oikeaan suuntaan, jos olimme harhautumassa. Vapaaehtoiset tekivät pyyteettömästi työtä hyvinvointimme eteen majataloissa. Mikä erityisesti hämmästytti, oli pyhiinvaeltajien toinen toistaan kohtaan osoittama huolenpito. Jos jollakin oli terveysongelmia, aina oli paikalla joku, joka tahtoi auttaa. Ihmiset puhuivat myös avoimesti niistä syistä, miksi he olivat tulleet Caminolle. Tutustuin matkan aikana kymmeniin fantastisiin ihmisiin, joista jäi hyvä muisto mieleeni.
Kun vaelsin reilun kuukauden, minulla oli mahdollisuus myös sisäiseen hiljentymiseen, rauhoittumiseen ja pohdintoihin. Päällimmäiseksi jäi kiitollisuuden tunne kaikesta siitä, mitä elämässäni olen kokenut. Minulle tuli myös luja luottamus siihen, että Jumala pitää minusta hyvää huolta ja tietää joka hetki, missä olen. Hän on ajoituksen mestari ja yllättää järjestelemällä puolestani asioita. Tarvitsin lapsenkaltaiset silmät ymmärtääkseni sen.
Lähtisinkö uudelleen? Monet lähtevät - uudestaan ja uudestaan samalle vaellukselle, mikä kertoo, että Camino kutsuu lähtemään ja on valmis antamaan sisimpään jotain syvällistä, mitä muualla ei voi kokea. Minä olen onnellinen, että sain tämän mahdollisuuden. Vielä en tiedä, tuleeko tämä toistumaan kohdallani, mutta suosittelen jokaista lähtemään, jolla kipinä on syttynyt. Et tarvitse vaeltaa 800 km:ia, mutta älä tyydy vaeltamaan pelkästään Sarriasta Santiagoon, sillä silloin menetät jotain oleellista.
Paluu arkeen tapahtui äkkiä. Olin maanantaiaamuna vuoteessani, kun rakennusprojektimme valvoja soitti klo 8.10 ja kysyi, missä vaiheessa mökinrakennushankkeemme alkaminen on. Sanoin, että ensi viikonlopun tienoissa kaivinkoneen pitäisi tulla sovitusti. Soitin kuitenkin heti perään kaivinkoneen kuljettajalle varmistaakseni asiaa ja hän sanoi, että kokoilee tässä tavaroitaan ja on tunnin päästä aloittamassa työt mökkitontillamme. Rakennusporukat olivat tietämättäni nopeuttaneet aikataulua. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin olin tontilla ja siellä työt olivat jo kovasti käynnissä ja ensimmäinen sorakuorma tullut. Mikäli valvoja ei olisi soittanut, olisin ihan rauhassa heräillyt uuteen päivään. Sen sijaan rakentajat olisivat ihmetelleet, että missä isäntä oikein on. Laittoiko ajoituksen mestari soittamaan valvojan niin aikaisin maanantaiaamuna?
Kiitos teille hyvät lukijat hämmästyttävästä mielenkiinnosta. Olin yllättynyt, että tilaston mukaan blogiani on käyty katselemassa kaikkiaan 4423 kertaa, mikä on keskimäärin yli 100 katselua/vrk. Jospa olen saanut kirjoittamisillani vahvistaa jonkun kutsua lähteä Caminolle.
Paluu arkeen maanantaina. Eipä pitkään fiilistelty.
Hienoa,että pääsit turvallisesti kotiin. Oli upeaa kulkea matkaa kanssasi blogiasi seuraamalla. Nähdään pian:) t. Mallu
VastaaPoistaHienoa, olet kunnossa! Hyvän Jumalan johdatusta edelleen elämääsi.
VastaaPoistaps. Tulin maanantaina kotiin. Eilen sain tietää, että jalassa on ehkä marssimurtuma.
Jokaisella pitkän vaelluksen tehneellä näyttää olevan jotain vaivoja, joista toipuminen kestää aikansa. Vaelluksen positiiviset puolet voittavat kuitenkin ylivoimaisesti kaikki kivut ja vaivat. Toivottavasti mahdollinen jalassasi oleva marssimurtuma paranee nopeasti. Minulla vatsa ei ole vieläkään aivan kunnossa ja kantapäät ovat hellät edelleen, vaikka niissä ei mitään hiertymiä ollutkaan. Siunausta sinunkin eläämääsi. Kiitokset kommenteistasi.
PoistaHei, Topi. Sohvan perältä uskomatonta, kuinka jaksoit vaeltaa ja jaksoit vielä ottaa hienoja kuvia, raportoida tapahtumista ja tunnelmistasi. Olin huomaavinani, että lukuunottamatta alkuvaiheen jalkaongelmia elimistösi harjaantui.jatkuvaan liikkeellä oloon. Menetitkö painoasi matkan aikana? Söitkö runsaammin kuin kotipöydässä? Kehystätkö kenkäsi?:)
VastaaPoistaKiitos Kalle kysymyksistäsi. Kerroin blogissani materiaalisista häviöistä ja siinä yhteydessä mainitsin, että rasvaakin näyttää häviävän. Painoin lähtiessäni 70.8 kg ja tänä aamuna 65.6 kg, eli paino tippui 6 viikon aikana 5 kg, vaikka en aiemminkaan ole ollut ylipainoinen. Näin kevyt en ole ollut sitten poikamiesvuosien.
PoistaPäivän aikana tuli syötyä vähemmän kuin normaalisti. Aamiainen sisälsi voileivän tai paahtoleipää, kahvia ja appelsiinimehua, päivällä leipää ja sen päälle juustoa, salamia tai kinkkua ja hedelmän. Sitten iltapäivällä jotain täydennystä. Pyhiinvaeltajien illallinen oli klo 19 jälkeen. Se sisälsi alkuruuan, varsinaisen aterian (kanaa, kalaa, paellaa tai pihviä) ja jälkiruuan, sekä leipää ja juomat (vesi tai punaviini). Hinnaltaan ateria ol n. 10 €. Kaikenkaikkiaan leipää tuli syötyä enemmän kuin koskaan. Kotiateriat ovat olleet kyllä vahvempia ja monipuolisempia.
Minulla on erittäin hyvät vaelluskengät, joita en raski kehystää. Sen sijaan teen Compostelasta (todistuksesta) taulun ja siihen kiinnitän kaksi kampasimpukkaa. Toinen niistä kulki mukanani koko matkan ja toisen sain 2 km ennen rautaristiä.
Ehtoota Kuopioon. Olen käyttänyt Helatorstain hyvin; luin koko blogisi ja eläydyin. Olinhan itse jo viidennellä pyhiinvaellusreissullani. Tämän viimeisen tein 5 ystäväni kanssa. Tapasit meidät Santiagossa perjantaina 23.5. ja matkustimme samalla koneella Madridiin, jossa istuimme juomassa viimeiset café con lechet Espanjan kamaralla. Oli mielenkiintoista lukea kokemuksistasi Pyreneiden ylityksestä, mesetasta, suurista katedraaleista, Finisterrasta jne. Itse koin suuren pettymyksen v 2007 Cruz de Ferrolla; siellä ristin juurella on niin paljon törkyä että pyhyyden tunne jäi kokematta. Otin kiveni pois ja kannoin sen mukanani El Acebon kylään, jossa yövyin. Heitin kiven siellä rotkoon ja kiven mukana painolastini. Mesestan kävelin yksin melkoisessa helteessä. Onnittelin itsenäni selviytymisestä :) Finisterrassa olen käynyt kahdesti. Ensimmäisellä kerralla poltin hattuni kivenkolossa. Lähes viikko sitten matka päättyi, mutta vielä caminon tunnelmissa. Olemme ystävieni kanssa vaihtaneet kuvia ja tapaaminenkin on suunnitelmissa tapasten merkeissä. Kaikista matkoista paras on kuitenkin v 2011 tekemäni matka yksin. Muilla matkoilla on ollut 1-2 kaveria. Ehkä seuraavaksi retki kelttiläisille poluille. Kaikke hyvää Sinulle ja puolisollesi Ullalle sinne kotiseuduilleni. Seija Muurinen Säkylästä
VastaaPoistaHei Seija. Oli kivaa tavata porukkasi Santiagossa ja edelleen matkalla kotiin. Sinä olet yksi niistä, jotka palavat halusta vaeltaa useampaan kertaan Caminolla. Vaellus on niin voimakas kokemus, ettei siitä noin vain pääse eroon. Olen vaeltanut joka yö unissani uudestaan ja uudestaan ja jopa päivätorkuissani. Aiemmin blogissani mainitsin, että Camino muuttaa ihmistä. Toivottavasti muutos on ollut kohdallani positiivinen.
Poista